Tervehdykseni Hirvenhiihdon SM-kilpailuiden osallistujille

Etusivu,Kirjoituksia

Hyvät hirvenhiihtäjät,

Suomessa hirvenhiihdolla on pitkät perinteet. Aikoinaan kyse on ollut elannosta ja perheen toimeentulosta. Siihen on haettu apua luonnosta. Luonto on antanut aikoinaan monille suomalaisille toimeentulon. Hirven pyytäminen suksipelillä on vaatinut taitoa ja rautaista kuntoa. Aseina ei ollut ruutiaseita, vaan hirveä saalistettiin keihäillä. Noista päivistä hirvenpyynti, ja metsästys yleensä, on kehittynyt merkittävästi.

Nykymallisella hirvenhiihdon kilpailulla on myös useiden vuosikymmenien perinne. Kilpailu vaatii taitoa arvioinnissa ja ammunnassa sekä hyvää kuntoa hiihdossa. Tämänvuotinen hirvenhiihdon Suomen mestaruus ratkaistaan lumisessa Kainuussa.

On erittäin miellyttävää, että olette valinneet hirvenhiihdon SM-kilpailupaikaksi Kainuun ja Kajaanin. Kajaanissa pidettävien SM-hirvenhiihdon kilpailujen järjestäminen on annettu osaavan ja hyvin organisoidun toimijajärjestön tehtäväksi. Kulunut talvi on ollut hiihdon harrastajien kannalta todella haasteellinen, varsinkin eteläisen Suomen alueella. Vastaavasti meillä täällä Kainuussa on ollut muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta hyvät hiihtomahdollisuudet. Tämänvuotisen SM-kilpailun maasto punnitsee kilpailijoiden kunnon ja tarkkuuden parhaalla mahdollisella tavalla. Ampumaradan ympäristö antaa kilpailulle hyvät ja riittävän haasteelliset puitteet.

Tämän vuoden Hirvenhiihtojen SM-kilpailujen suojelijana minulla on ilo ja kunnia toivottaa teidät tervetulleiksi mittaamaan taitojanne ja kuntoanne Kainuun prikaatin ampumaradan ympäristöön. Toivotan kaikille menestystä kilpailuun ja myös kuntoa sekä terveyttä tuleville vuosille.

Terveisin,

Kilpailujen suojelija, kansanedustaja Raimo Piirainen