Raimo Piirainen

Blogi

Kädenojennus kotimaiselle energialle

Olen kirjoittanut muutamaan otteeseen aikaisemminkin umpivihreän energiapolitiikan myrkyllisestä vaikutuksesta työllisyydelle ja talouskasvulle. Tahtipuikkoa näissä umpivihertalkoissa on heiluttanut entinen ympäristöministeri Ville Niinistö, joka on pitänyt jääräpäisesti kiinni turpeen verotuksen koventamisesta ja vaikeuttanut polttoturpeen ja puuhakkeen käyttöä.

Seurauksena oli, että vihreä energiapolitiikka vei monelta kotimaisen energian parissa työskentelevältä leivän pöydästä ja ajoi perheitä vaikeaan tilanteeseen. Vihreiden siirryttyä nyt kentänlaidalle opposition huutojoukkoon, aukesi hallitukselle tilaisuus korjata Niinistön tekemät virheet. Nyt paistaa päivä kirjaimellisesti risukasaankin ja hallituksen energialinjaus oli kaivattu muutos suomalaiseen energiapolitiikkaan.

Turvetuotannon vastustajat haluavat ajaa turvetuotannon alas sillä perusteella, että turpeen ympäristö- ja ilmastovaikutukset olisivat kestämättömiä. Todellisuudessa kotimaisella turpeella ja puulla pitää korvata fossiilisia tuontipolttoaineita, samalla parannetaan maamme energian huoltovarmuutta ja vaihtotaseen vajetta. Hallituksen uusi linjaus energiapolitiikasta on saanut laajaa kiitosta kotimaisen energian tuottajilta.

Bioenergia ry:n hallituksen puheenjohtaja Esa Lindholm ja Suomen suurimman biovoimalaitoksen Alholmens Kraftin toimitusjohtaja Roger Holm pitivät hallituksen linjausta tärkeänä muutoksena suomalaisessa energiapolitiikassa. ”Toivottavasti tämä käänne heijastuu hakkeen tukeen ja turpeen veroon niin merkittävästi, että energiayhtiöt voivat jatkossa ottaa kaiken mahdollisen tehon kotimaisesta energiasta”, Lindholm sanoi.

”Tällä päätöksellä saataisiin korjattua tilannetta, jossa useat energiayhtiöt ovat olleet pakotettuja korvaamaan puuta ja turvetta kivihiilellä”, Holm on todennut. Näissä kommenteissa heijastuu hallituksen esityksen ydin, kivihiilen käyttö korvataan verotuksen keinoin kotimaisella puulla ja turpeella.

Erinomaista hallituksen energialinjauksessa on, että se turvaa ja synnyttää tuhansia uusia työpaikkoja. Suomi on pitkä maa, johon mahtuu paljon erilaisia energiaratkaisuja. Siksi oli tärkeää, että alueiden vahvuudet nostettiin keskeiseksi tekijäksi energiapolitiikassa. Paikallisuutta energian tuotannossa pitää vahvistaa jo siitä syystä, että esimerkiksi kuljetuskustannusten nousu heikentää syrjäseutujen asemaa ja lisää liikenteen päästöjä.

Hallituksen energialinjaus ei miellyttänyt kuitenkaan kaikkia. Arvostamani kansanedustaja Timo Korhonen (kesk) on ruotinut julkisuudessa hallituksen esitystä ja moittinut sitä silmänkääntötempuksi. Jos Timon usko hallituksen tekemisiin horjuu, kannattaisi Timon tutustua tarkoin kotimaisten energiantuottajien kannanottoihin, niillä tahoilla hallituksen päätöstä ei ole moitittu vaan kiitetty.