Raimo Piirainen

Kirjoituksia

Kehitysohjelma suomalaiselle puurakentamiselle

Suomella on pitkät perinteet ja vahva osaaminen puun käytöstä. Suurin osa puutuotteista päätyy rakentamiseen ja puolet metsän myyntituloista tulee rakentamisesta. Puun suosio perustuu sen hyvään kilpailukykyyn. Puu on suomalaisille tärkeä raaka-aine. Puurakentamisella on merkittävä vaikutus aluetalouteen, koska rakennusosien ja tuotteiden valmistus tapahtuu usein kasvukeskusten ulkopuolella. Tämä tuo haja-asutusalueille työtä ja hyvinvointia.

Puun käyttökohteita ja jalostusarvoa pitää edelleen nostaa. Nykyisellään rakennettavista pientaloista selkeästi suurin osa tehdään puusta. Kotimaan rakentaminen on suomalaisen puuteollisuusteollisuuden suurin markkina-alue. Puurakentaminen luo työllisyyttä. Yhden pientalon tekemiseen tarvitaan hieman yli neljä henkilötyövuotta, joista kaksi tarvitaan työmaalla ja kaksi vuotta teollisuudessa.

Puun käyttöä rakentamisessa pitää tulevaisuudessa lisätä. Puurakentamisen ympärille voitaisiin Suomessa luoda uusi tutkimus- ja kehitysohjelma, joka sisältäisi muun muassa mallit puurakentamisen ratkaisujen kehittämiselle, kokemusten analysoinnin sekä tiedonsiirron uusiin hankkeisiin.  Kehitys- ja tutkimusohjelman pohjalta tähdättäisiin puukerrostalorakentamisen laajamittaiseen lisäämiseen. Jotta puukerrostalorakentaminen voi kasvaa, tarvitaan poliittista tahtoa, oikeat rakennuskohteet ja uudistetut, hyvät palomääräykset. Näin voitaisiin panostaa uuteen puukerrostalojen rakentamisen osaamiseen ja esimerkiksi osaajien synnyttämiseen yliopistojen tiedeohjelmien avulla.

Julkinen sektori voisi olla puukerrostalojen rakentamisessa suunnannäyttäjä ja edelläkävijä. Lainsäädännöllä voitaisiin ohjata esimerkiksi kuntia omissa julkisissa hankinnoissaan suosimaan ekotehokasta puurakentamista. Puun käyttöä voitaisiin edellyttää myös rakennuskaavoissa.

Puu on vahvistanut asemaansa rakentamisessa muun muassa Ruotsissa, Norjassa ja Isossa-Britanniassa, joissa puun osuus kerrostalorakentamisessa on kasvanut. Teollinen puurakentaminen on parantanut näissä maissa myös rakentamisen laatua ja työn tuottavuutta. Lisäksi puun käytön lisääminen on nopeuttanut rakentamista huomattavasti. Puun renessanssi näkyy myös kansainvälisissä rakennusalan julkaisuissa, joissa puuarkkitehtuuri saa yhä enemmän palstatilaa.

Maamme metsä- ja puuteollisuus ovat merkittäviä teollisuudenaloja kansantaloutemme kannalta ja näiden toimialojen kilpailuedellytykset pitää turvata. Yksi turvaamistoimenpide olisi puurakentamisen lisääminen edellä mainituin toimenpitein.