Raimo Piirainen

Kirjoituksia

Keskusta ja kuntauudistus

Kuntauudistus on herättänyt suuria tunteita etenkin keskustapuolueen riveissä. Keskustapuolue on ottanut kaiken oppositioriemun irti kuntauudistuksen julkistamisesta saakka, unohtaen tyylittömästi itse rakentamansa kuntauudistuksen perusteet ja tarpeellisuuden. Kun hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) esitteli kuntauudistuksen lähtökohdat ja perusteet, erehtyi hän nostamaan esille tilastot työssäkäyntialueista ja asioimissuunnista, jotka jo pian karttaharjoituksiksi nimettiin.

Esityksen tarkoituksena oli havainnollistaa ja arvioida ihmisten tulevaisuuden liikkumisen tarvetta ja tästä esityksestä keskustapuolue otti perustan kuntauudistuksen vastustukselleen.

Kuntauudistuksen kannalta on paikallaan tarkastella keskustapuolueen kahdeksan vuoden hallituskautta. Vuosina 2003–2007 oli kuntaministerinä Hannes Manninen (kesk.) ja hänen aikanaan valmisteltiin laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta, jossa todetaan 9.2.2007 hyväksytyssä esityksessä seuraavaa: ”1 § Lain tarkoitus: Lain tavoitteena on elinvoimainen ja toimintakykyinen sekä eheä kuntarakenne. 4 § Keinot: Kuntarakennetta vahvistetaan yhdistämällä kuntia ja liittämällä osia kunnista toisiin kuntiin. 5 § Kunnan tulee muodostua työssäkäyntialueesta tai muusta sellaisesta toiminnallisesta kokonaisuudesta, jolla on taloudelliset ja henkilöstövoimavaroihin perustuvat edellytykset vastata palveluiden järjestämisestä ja rahoituksesta.”

Myös seuraava kuntaministeri Mari Kiviniemi (kesk.) jatkoi kuntauudistusta edeltäjänsä Hannes Mannisen linjalla.

Nykyinen hallitus on asettanut samat kuntauudistuksen perusteet ja tavoitteet, mitkä jo todetaan olemassa olevassa lainsäädännössä. Tätä itse rakentamaansa ja tarpeelliseksi toteamaansa kuntauudistusta keskustapuolue on nyt asettunut vastustamaan.

Pitkän aikavälin kestävyysvaje, joka liittyy väestöpohjan ikääntymiseen ja samalla huoltosuhteen heikkenemiseen, vaatii hallitukselta toimenpiteitä julkisen sektorin rakennemuutosten aikaansaamiseksi ja tätä esitetty kuntauudistus palvelee. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion tulevaisuuden vuoksi, olisi keskustapuolueen tämä totuus myös oppositiopuolueena syytä myöntää.

Kuntauudistusta valmistelee nyt virkamiestyöryhmä, jolla on seurantaryhmä johon kuuluvat valtiosihteerit. Hallitus aloittaa kuntakierrokset helmikuussa 2012, jolloin kuullaan kuntapäättäjiä ja pyydetään kunnilta lausunnot lain valmistelun pohjaksi. SDP on esittänyt, että myös oppositio lähtisi kuntauudistuksen lain valmisteluun avoimesti mukaan.

Kirjoitus on julkaista Kalevassa