Piirainen puhui Kajaanissa etänä: Palkansaajien kurjistaminen ja työehtojen halpuuttaminen ei ole SDP:lle vaihtoehto!

Etusivu,Kirjoituksia

Hyvää työväen juhlapäivää hyvät kuulijat! Valtakunnan politiikassa on vietetty mielenkiintoisia aikoja. Kehysneuvotteluissa on ollut draamaa kerrakseen. Mikä on johtunut hallituksen sisäisestä väännöstä tulevien vuosien talouden osalta.

Hallitus sai sovittua tulevan loppukauden talousraameista ja voi jatkaa toimintaansa edelleen. Hallitus nauttii vaaleilla valitun eduskunnan luottamusta. Pääministeri Sanna Marinin hallitus osoitti vastuullisuutta ja lujuutta sopiessaan puoliväliriihessä talouden kehyksistä. Poiketen siitä, mitä se hallitusohjelmassa oli aikaisemmin sopinut.

On tärkeää, että punamullan liimaa löytyi jatkamaan hallituksen hyvän hallitusohjelman toteuttamista. Vaikka koronan iskut maan talouteen ovat olleet kovia.

Koronan aiheuttamat iskut eivät jakaudu kansaan tasaisesti. Siksi on tärkeää, että meillä on maassa enemmistöhallitus, jonka arvopohjasta löytyy sosiaalisesti ja inhimillisesti kestävän politiikan arvot. Työttömyys on iskenyt monille aloille ja työntekijöille sekä yrittäjille lamauttaen talouden. Toisilla aloilla tahkotaan vastaavasti huipputuloksia.

Siksi on ollut tärkeää, että näitä epätasaisuuksia on voitu pehmentää tulonsiirroilla ja yritysten kustannusten tukemisella. Olisi ollut ollut suuri vääryys, jos nyt olisi päädytty leikkaamaan suurpääomien hamuamasta työttömyysturvasta. Ja taivuttu vaatimukseen työehtojen vapaasta pudotuksesta – paikallisen sopimisen mantraa hokeville työnantajalinnakkeiden iltarukoukselle.

Selväksi on käynyt, että työnantajissa on voimia, joilla päämääränä on työn teon ehtojen halpuuttaminen. Suomalaisen sopimisen kulttuurin lyhyt näköinen raunioittaminen. Peli on avattu, ja panokset on isketty pöytään käsittämättömällä vimmalla ja ajoituksella. Kun kansakunta on koronakaaoksessa, isketään härskisti suomalaisen palkansaajan turvaksi ja mielivaltaisen kohtelun estämiseksi rakennuttuun työehtojärjestelmään ja jopa työntekijän minimisuojaksi rakennettuun työlainsäädäntöön.

Hyvät kuulijat!

Syksystä tulee arvaamaton, kun työmarkkinakierrokset alkavat. Sitä se on pelkästään jo koronanakin takia. Kun vuosi vaihtuu, voidaan maassa olla tilanteessa, jossa työehtosopimusten yleissitovuudella on pyyhitty pöytää ja työrauhavelvoite on muisto ajasta, jolloin Suomi rakennettiin sopimalla ja työmarkkinaosapuolten keskinäisellä kunnioituksella.

Nyt näyttää siltä, että Suomessa ollaan siirtymässä jälkitrumpilaiseen kauteen, vaikka USA:n vaaleissakin jo valta vaihtui. On pyrkimyksiä kurjistaa palkansaajat, halpuuttaa työehdot ja ajaa yhä useampi suomalainen tilanteeseen, että työstä saadulla palkalla ei tule toimeen. Sitä me sosialidemokraatit emme voi hyväksyä.

Siksi on tärkeää valita viisaasti myös kesäkuun kuntavaaleissa. Kuntien taloutta ei voi ajaa halpuuttamisen tielle yli kevyellä verotuksella, kuntapalvelujen yksityistämisellä sekä hankintojen epärealistisilla kilpailutuksilla. Rehellisellä työllä on aina hintansa eikä vippaskonsteilla tätä voi muuksi muuttaa. Se, että työn tekijöitä ei ole riittävästi tai työn laatu ei vastaa asetettuja tavoitteita – ei voi olla vaihtoehto.

Hyvää työväen juhlapäivää hyvät kuulijat!