Raimo Piirainen

Kirjoituksia

Köyhyys talouskriisin varjossa

Suomalaiselle yhteiskunnalle on ollut ominaista, että pitkäaikaistyöttömyys, köyhyys ja siihen liittyvä syrjäytyminen ovat jatkaneet negatiivista kehitystään. Viimeisten tutkimusten mukaan köyhien määrän Suomessa arvioidaan olevan noin 900 000, tämä tulos perustuu EU:n määritelmään mediaanitulokseen. Suomi on luvannut EU:lle vähentää köyhien määrää 150 000:lla. On kuitenkin vielä ratkaisematta, miten tavoite toteutetaan.

Suomessa asuu reilut viisi miljoonaa ihmistä, joista joka kuudennen lasketaan olevan köyhä tai syrjäytymisvaarassa oleva. Tämä on iso määrä tavallisia suomalaisia. Syrjäytymisellä ja köyhyydellä on monia ikäviä seurauksia, jotka ovat yhteiskunnassa selkeästi havaittavissa. Esimerkkinä voidaan mainita köyhien lapsiperheiden määrän kasvu ja siitä seuranneet lasten huostaanotot. Kodin ulkopuolelle on tänä päivänä sijoitettuna liian monta lasta.

Valtioneuvosto asetti aikoinaan maahan sosiaaliturvan uudistamiskomitean ratkomaan sosiaalijärjestelmän ongelmia. Sata-komitean tehtävänä oli hallitusohjelman mukaisesti laatia esityksiä sosiaaliturvan kokonaisuudistuksesta. Esityksen piti sisältää riittävä perusturva, kannustavuuden parantaminen, sosiaaliturvan selkeyttäminen ja sosiaaliturvan kestävyyden varmistaminen.

Komitean esityksistä on nyt toteutettu muun muassa takuueläke. Kuitenkaan köyhyyden ja syrjäytymisen syihin ei ole Suomessa riittävästi puututtu. Päinvastoin, esimerkiksi julkisia terveyspalveluja käyttävien asiakasmaksurasitusta on lisätty. Kuntien palvelut on päästetty rapautumaan ja verotuksessa on tehty ratkaisuja, jotka kohdentuvat kipeimmin juuri pienituloisiin. Tämän seurauksena köyhyys ja siitä johtuva syrjäytyminen jatkavat lisääntymistään. Komitean yksi keskeisimmistä tavoitteista, riittävän perusturvan takaaminen, on jäänyt toteutumatta. Tämä tarkoittaa, että köyhiksi luokiteltavien kansalaisten kohdalla toimeentulon taso ei takaa niitä perusoikeuksia, joita hyvinvointiyhteiskunnan kansalaiselle lain mukaan kuuluu.

Eurooppalainen talousvakaus on meille kaikille tärkeä ja Euroopan velkamaiden talousongelmat on ratkaistava mahdollisimman pikaisesti. Nyt Suomi on joutunut eurooppalaisen talouspolitiikan vangiksi sitoumuksineen ja tämä on kääntänyt katseet toisaalle, pois kotimaan kipeistä arkipäivän ongelmista. Politiikan suunta on nyt muutettu kansan tahdon mukaiseksi. Samaa määrätietoista tahtoa tarvitaan, jotta köyhyyden ja syrjäytymisen syyt sekä seuraukset pystytään ratkaisemaan.