Raimo Piirainen

Kirjoituksia

Metsähallituksen organisaatiouudistus ei etene

Metsähallituksen organisaatiouudistus ei etene, koska SDP:n eduskuntaryhmä totesi yksimielisesti, ettei SDP ole mukana uudistuksessa, jossa Metsähallituksen metsäosasto yhtiöitetään ja meidän kansallisomaisuutemme olisi markkinatalouden riiston kohteena. Lisäksi esitetyssä uudistuksessa Eduskunnan vaikutusmahdollisuus heikkenisi liki olemattomiin.

Maa- ja metsätalousministeriön ylimmät virkamiehet ajoivat uudistusta vuoden 2011 hallitusneuvotteluissa kuin käärmettä pyssyyn ja heillä oli vahva yritys kirjata hallitusohjelma siihen muotoon, että Metsähallitus voidaan pilkkoa erillisiin yhtiöihin. Tähän SDP ei kuitenkaan suostunut ja SDP:n vaatimuksesta hallitusohjelmaan kirjattiin, ”Metsähallitus tulee säilyttää yhtenä kokonaisuutena”.

Maa- ja metsätalousministeriön tavoitehakuiset virkamiehet ovat kuitenkin yrittäneet viedä uudistusta jääräpäisesti eteenpäin hallituskirjausta vastaan. Ministeriön lakiesitys ei tule kuitenkaan etenemään, sen osoittaa jo lausuntojen suuri määrä, joita maa- ja metsätalousministeriö on saanut 70 kappaletta.

Yhtenä selvitettynä asiana on taloudellisten vaikutusten arviointi, johon myös valtiovarainministeriön tuore lausunto viittaa. Valtiovarainministeriö lausuu asiasta seuraavaa, ”Valtiovarainministeriö vaatii, että lakiesitykseen sisältyvät saamelaisten kotiseutualuetta koskevat erityissäännökset on jätettävä pois metsähallituslaista, koska niiden taloudellisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia ei ole selvitetty riittävästi.”

Tärkeintä on kuitenkin Metsähallituksen säilyttäminen yhtenä kokonaisuutena, mikä mahdollistaa hyvän yhteistoiminnan talousmetsien ja luontopalveluiden kesken. Metsähallituksen kilpailuneutraliteetin varmistamiseksi on tehtävä konkurssisuojan ja veroedun poistaminen. Näillä muutoksilla Metsähallitus voisi jatkaa toimintaansa edelleen kansallisomaisuutemme haltijana.

Uusi maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo on nyt paljon vartijana. Toivon, että Orpo kunnioittaa vuoden 2011 säätytalon päätöstä, jossa todetaan yksiselitteisesti, että valtion maiden ja vesien kokonaishallinta säilytetään Metsähallituksella.