Raimo Piirainen

Kirjoituksia

Petopolitiikka päivitettävä

Suomalainen petopolitiikka on noussut keskusteluun lähinnä susien aiheuttamien porotalousvahinkojen ja ihmisten kokeman elintilan kapenemisen myötä. Kehitys on ollut huolestuttavaa, kun EU-ohjauksessa tapahtuva suurpetopolitiikka on ajautunut törmäyskurssille petojen vaikutusalueella elävien ihmisten kanssa. Lakien ja asetusten pitää vastata säätelyn kohteena olevien kansalaisten oikeuskäsitystä. Petopolitiikassa tämä yhteensopivuus taitaa olla nyt hukassa, ja ristiriitojen seurauksista on saatu lukea monia uutisia. Ketäpä ei ottaisi pannuun, jos perheen koira joutuu suden suuhun.

Tilannetta ei voi kuitenkaan mitenkään silotella, jos ihmiset ottavat oikeuden omiin käsiinsä. Esimerkiksi Pohjanmaalla ja Savossa on tullut ilmi laittomia susijahteja. Heijastuksena petopolitiikan päivittämisen tarpeesta voidaan pitää sitäkin, että petovahinkokorvaukset ovat neljässä vuodessa lähes kaksinkertaistuneet. Suomalaisessa petopolitiikassa on selvästi jotain pielessä. Tähän lainlaatijoiden tulee puuttua.

Kainuulainen luonto on ainutlaatuinen. Siihen kuuluu luontaisesti muun muassa metsäpeura, joka on luokiteltu silmälläpidettäväksi lajiksi. Metsäpeurakanta on pienentynyt alle puoleen reilussa kymmenessä vuodessa. Vuonna 2001 Kainuun metsäpeurakanta oli vielä 1 700 yksilöä ja viimeisen laskennan mukaan (3/2013) kanta oli Kainuussa enää 793 yksilöä. Tutkijoiden mukaan kannanlasku johtuu lisääntyneestä vasakuolleisuudesta, sillä syntyvyys ei ole hidastunut. Vasakuolleisuuden lisääntymisen syy on pedoissa, ensisijaisesti susissa, ilveksissä ja karhuissa sekä ahmassa, jota esiintyy jo Pohjois- Karjalan korkeudella. Myös metsästäjien tekemät huomiot tukevat tätä käsitystä.

Suurpedot ovat arvokas osa Suomen luontoa. Kuitenkin suurpetojen ihmisarkuus on vähentynyt useiden syiden vuoksi niin, että petoja havaitaan yhä useammin ihmisasutusten keskellä. Suomi on ottanut monessa asiassa mallia Ruotsista. Ehkä kannattaisi ottaa opiksi myös Ruotsin petopolitiikasta. Ruotsin valtiopäivät on päättänyt, että maan susikanta pidetään 210 yksilössä. Susikannan rajoittamista perustellaan petoeläinten karjanhoidolle ja porotaloudelle aiheuttamilla vahingoilla. Tällä päätöksellä Ruotsi on tehnyt ratkaisun, joka vähentää salametsästystä ja turvaa myös petokannan ilman, että kansalaisten on otettava oikeus omiin käsiinsä elintilan turvaamiseksi.

Suurpetopolitiikkaan kuuluvat myös kuvaushaaskat, joiden pitämisiin liittyvistä ongelmista tein eduskunnalle kirjallisen kysymyksen. Vastauksessaan kysymykseen ministeri Koskinen totesi, että ”nykyiset haaskan pitämiseen liittyvät säännökset ja määräykset ovat osoittautuneet riittämättömiksi haaskojen yleistyessä ja haaskojen pitämisen tarkoitusperien muuttuessa. Ministeriö on tietoinen asiasta ja onkin viime vuoden lopulla ryhtynyt toimiin asian korjaamiseksi. Haaskan perustaminen ja pitäminen ei kuitenkaan ole mikään yksiselitteinen kysymys vaan siihen liittyy monenlaisia näkökulmia aina haaskan määrittelystä tarkoitusperiin.”

Metsästäjä voi joutua karhumetsällä syyllistymään rikokseen itse sitä tiedostamatta, jos hän ampuu karhun haaskan lähelle tietämättä haaskan olemassaolosta. Käynnissä on parhaillaan haaskalain valmisteluksi kuulemistilaisuuksia, joissa asiaan liittyvien eri toimijoiden näkökulmat tuodaan kattavasti esille. Ministeriön tavoitteena on valmistella tarvittavat muutokset säädöksiin kuluvan vuoden aikana.

Kainuussa on karhujen katseluun suuntautuneita yrityksiä, jotka järjestävät matkailijoille mahdollisuuden karhun katseluun luonnossa. Näille yrittäjille karhun katselun järjestäminen on elinkeino, joten asiaa tulee pystyä tarkastelemaan myös tästä näkökulmasta. Katson, että metsästäjien ja valokuvaajien sekä karhun katselua järjestävien yrittäjien tulee pystyä toimimaan niin, ettei haaskoista synny toiselle osapuolelle hankaluuksia tai mikä pahinta, rangaistusta lain rikkomisesta.

Suurpetopolitiikassa on syytä huomata, että petoja suojelevat tahot, jotka eivät ole usein mitenkään kosketuksissa maaseudulla tapahtuviin petojen aiheuttamiin ongelmiin. Jos yhteiskunta ei reagoi maaseudulla asuvien ihmisten huoleen suurpedoista, heijastuu tämä eripuraisuutena moneen muuhunkin asiaan. Vastakkainasettelun Suomessa olisi huono tehdä päätöksiä sen paremmin kaupunkien kuin maaseudunkaan parhaaksi.