Raimo Piirainen

Kirjoituksia

Rakennusten energiatehokkuus

Kiitos Hannu Juntuselle (kok) kommenteista kirjoitukseeni ”Sisäänleivottu eriarvoisuus”. Kirjoitukseni herätti mielenkiintoa laajemminkin. Esimerkiksi rakennusteollisuuden taholta oltiin kanssani samoilla linjoilla etenkin uusien rakennusten energiatehokkuusmäärityksistä, ohjeistuksen puutteellisuudesta ja nopeasta aikataulusta. Uudet määräykset on tarkoitus saattaa voimaan jo vuoden 2012 alusta.  Epärealistiselta kuulostavan tavoitteen mukaan uusien rakennusten tulisi olla nollaenergiatasolla vuodesta 2017 alkaen.

Rakennusteollisuuden näkökulmasta aikataulu on liian nopea. Lämmöneristysmääräysten kiristyminen noin 30 %:lla on huomattava. Ongelmana on, ettei uusin määräyksin rakennetuista taloista ole luonnollisestikaan käytännön kokemuksia, kun matala- ja passiivienergiatalojenkin toimivuus Suomen vaativissa ilmasto-olosuhteissa on vielä laajemmin tutkimatta. Ajatus on toki hyvä, mutta tilannenopeus suhteeton.

Lämmöneristämiseen liittyviä rakennusteknisiä riskejä ei voida kuitata vain huolellisemmalla rakentamisella. Hannun mainitsema koulutuksen lisääminen on yksi mahdollisuus ja ajatuksena kannatettava. Aikataulullisesti se ei kuitenkaan ratkaise käsillä olevaa ongelmaa eikä sitä tosiasiaa, että kiireellä hätiköiden pakotetaan luopumaan jo tunnetuista, terveellisiksi tiedetyistä rakenteista tai korjausmenetelmistä. Niissäkin kun riittää vielä oppimista.

Selonteossa on hyviäkin huomioita. Olemassa olevien rakennusten energiatehokkuutta tulee parantaa. Onnistumisen kannalta näen kuitenkin järkevämmäksi riittävän siirtymäajan, jotta myös suomalainen rakennusteollisuus alan asiantuntijoineen ja ammattilaisineen tulee laajemmin kuulluksi ja että vaihtoehtojen tutkimiseen ja vertailuun on riittävästi aikaa. Suomalainen oikeusjärjestelmä ei tarvitse nykyistä enempää rakennusvirheistä johtuvia oikeudenkäyntejä, perheiden sairastumisia eikä kansalaiset yhtään uutta epäselvää ja tulkinnanvaraista eriarvostavaa pakkoa.

Annettavat uudet määräykset tulee olla yksiselitteiset. Monenkirjavat vaatimukset suosituksineen, joustoineen ja vaihtoehtoineen johtavat samalle latu-uralle, jolta toisessa päässä pyristellään virheistä oppineina pois. Maailman kärkimaaksi tässäkin asiassa pyrkiminen lisää paineita paitsi rakentamisessa, myös sen valvonnassa. Kuka ottaa vastuun uusien määräysten seurauksena syntyvistä virheistä? Ilmastosta johtuen suomalaista ja eteläeurooppalaista rakennustapaa määräyksineen ei voida pakottaa samalle viivalle.

Suomeen ei tarvita yhtään uutta yhtä huonosti valmisteltua pakko-ohjelmaa kuin jätevesi- asian käsittelyssä nähtiin. Liikutaanko taas perustuslain tulkinnan harmaalla alueella, jos kansalaiset pakotetaan ostamaan päästöoikeuksia toisiltaan, kuten selonteossa esitetään? Näitä torsoja sepustuksia ymmärtäisi paremmin, jos taustalla olisi alan työllistämiseen tähtääviä toimenpiteitä, mutta tällaisenaan se tulee työllistämään vain eri oikeusasteita.

Kokonaan oma lukunsa on julkinen sektori. Jo nyt kunnat kituuttavat henkitoreissaan lakisääteisten palvelujensa kanssa ja koulujen homeongelmat ovat terveysriski, niin miten uusien pakkojen edessä? Mistä rahat kasvaviin rakennus- ja remontointikustannuksiin? Kyllä meidän tulisi jo päästä irti heikosta kansallisesta itsetunnostamme ja lakattava tavoittelemasta asemaa milloin minkäkin asian kärkimaana maailmassa. Järki käteen!

Kotiseutuplus 18.11.2010