Kajaani

Kainuulaiset eivät pääse itse päättämään

Kansanedustaja Eero Suutari syytti minua (KS19.1.2019) konkreettisten asioiden välttelystä, mutta syyllistyy siihen itse. Hallitus on jo kesällä antanut keskittämisasetuksen millä kainuulaiset pakotetaan hakemaan tiettyjä kirurgianleikkauksia tulevaisuudessa Kainuun ulkopuolelta. Suutarin mielestä kaikki mitä kokoomus hallituksessa tekee, on ”normaalia” ja yhteiskunnan kannalta hyväksyttävää.…
Lue lisää

Onko Kajaanin kehittäminen strategiamme mukaista?

Yksi asia, joka puhuttaa kuntien luottamushenkilöitä ja virkamiehiä aina syksyisin Kajaanissakin, on kaupungintalous. Olen 1990-luvun alkupuolelta saakka ollut luottamushenkilönä Kajaanin kaupunginvaltuustossa ja sen eri organisaatioissa. Aina on ollut taloudessa tiukkaa. Niin näyttää olevan myös tulevan vuoden budjettia tehtäessä. Vuosien 2014-2017…
Lue lisää
Lapset päiväkodissa

Lasten parhaaksi

SDP:n puoluekokous asetti tavoitteeksi päivähoitomaksun poiston lasten päivähoidosta. Päivähoitomaksun poistamisen tai osittaisen poistamisen kannalla on myös kokoomus. Suurin vastustaja on perussuomalaiset ja keskustapuolue suhtautuu varauksella.
Lue lisää

Keskussairaalan työllisyysvaikutukset Kainuuseen

Sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän keskussairaalan uudis- ja korjausrakentamisen tarjouskilpailun lopputulos julkistettiin muutama viikko sitten. Tuoreeltaan tarjouskilpailun lopputulos herätti useita kysymyksiä. Kun suunnitteilla on yksi Kainuun merkittävimmistä rakennuskohteista, valintaprosessin pitää olla jälkikäteistarkkailun kestävää ja ehdottoman oikeudenmukainen. Keskussairaalan tarjouskilpailun voitti ruotsalainen pörssiyhtiö…
Lue lisää

Finnairin Kajaanin lentojen lakkautuksesta

Finnair Oy on ilmoittanut lopettavansa Kajaanin lennot maaliskuuhun mennessä. Tieto lentojen lakkauttamisesta tuli täysin yllättäen.
Lue lisää

Oulujokivartta kehitettävä

Oulun ja Kajaanin välillä on ollut vahva kaupankäynnin kulttuuri tunnetun nykyhistorian alusta alkaen. Kaupankäynti on vaatinut liikenneyhteydet, joita pitää kehittää edelleen. On suunniteltu Oulujärven ylitystietä, on luvattu ja puhuttu, samalla toinen käsi on vetänyt raksit hankkeen päälle. Tuleen ei pidä…
Lue lisää

KOKY:n tulevaisuus

Kajaanin opettajankoulutusyksikön vaihtaminen opettajan muilutusyksiköksi Ouluun, on lopulta herättänyt myös keskustaväen. Hyvä että edes nyt.
Lue lisää