vr

Pari sanaa junavuoroista

Otimme kainuulaiskansanedustajien kanssa kantaa VR:n aikeille lopettaa monelle tärkeä yöjunavuoro Kajaanin ja Kuopion välillä. Totta on, ettei vuoro ole matkustajamääriltään valtakunnan vilkkain, mutta ilmoitusluonteisena asiana kerrottu päätös on törkeä ja märkä rätti kaikelle työlle Kainuun elinvoimaisuuden turvaamiseksi jo muutoinkin vaikeassa…
Lue lisää

Tiedote: Inhimilliset kääntymisajat ovat kaikkien etu

VR:n johto on lähtenyt yksipuolisesti leikkaamaan kääntymisaikoja. Aikaisemmin niistä on neuvoteltu ja yhteisesti sovittu. SDP:n veturinkuljettajataustainen kansanedustaja Raimo Piirainen kannustaa yhtiötä palaamaan hyväksi havaittuun käytäntöön 20 minuutin kääntymisajoista.
Lue lisää

Rajamäki ja Piirainen: VR tuo Kainuuseen 1630 vuoden edestä uskoa

Kansanedustaja, VR:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Kari Rajamäki (sd.) ja kainuulainen kansanedustaja, liikennevaliokunnan jäsen Raimo Piirainen (sd.) ovat tyytyväisiä VR:n päätökseen investoida 55 miljoonaa euroa uusiin vaunutilauksiin. Ne käsittävät 13 ohjaus- ja 11 ravintolavaunua, jotka ovat käytössä vuoden 2015 syksyyn mennessä.
Lue lisää

Järkevästi rautateille

Rautateiden merkitystä ei ymmärretä Suomessa vielä riittävästi. Nykyisellä kehityksellä on vaarana, että Suomi putoaa eurooppalaisesta trendistä, jossa painotetaan selkeästi enemmän raideliikenteen merkitystä. Suomessa toteutettua liikennepolitiikkaa ei voi kiittää.
Lue lisää

Rataliikenteen investointeja laiminlyöty

Rataliikenteen ongelmat on istutettu liki yksipuolisesti VR:n piikkiin, kalustossakin on ollut ongelmia. Suurimmat ongelmat juontavat kuitenkin hyvin pitkälle ratojen kunnosta, turvalaitteiden toimimattomuudesta, lumen ja jään aiheuttamista ongelmista sekä välityskyvyn heikkoudesta.
Lue lisää