Raimo Piirainen

Kirjoituksia

Teknistyvää arvokeskustelua

Tiedonvälityksen sähköistyminen on lisännyt virtaa myös keskustelujen sisältöihin. Uhkaukset ja solvaukset ovat tulleet osaksi netissä tapahtuvaa vuoropuhelua.

Tunnetuimmilla netin keskustelupalstoilla lienee mahdotonta käydä rakentavaa debattia ilman, etteikö ketjun jo noin kolmas kommentti sisältäisi jonkinasteisen solvauksen. Silti keskusteluja on hyvä seurata.

Tässä ajassa turhautuneisuus purkautuu netin kautta. Kielenkäyttö on kovempaa, mutta sen tasoa kritisoitaessa helposti unohdetaan kansakunnan todellinen tila. Enemmän kuin kielenkäytöstä netissä, huolen tulisi kohdistua oksennusrefleksin syntymisen syihin.

Maalaamatta piruja seinille, näen vastenmielisimmätkin vihapurkaukset osana tämän päivän suomalaista arkirealismia. Uhkauksiin ja kunnianloukkauksiin tulee puuttua, mutta ensisijaisesti energia ja resurssit tulisi kohdentaa ennaltaehkäisevään työhön: pysäyttää räjähdysmäinen tuloerojen kasvu.

Ajatus siitä, etteikö pitäisi iloita yhä useamman voivan hyvin, on kestämätön ja vaarallinen niin kauan kun yhä useammalla menee yhä huonommin. Suomessa on jaettu jo potkuja työnantajaa kritisoivien nettikirjoitusten takia. Se mikä aiemmin tapahtui taukotilassa työkavereiden kesken, toteutuu nyt toisella tavalla.

Ei ole työkavereita eikä ehkä vakituista työtäkään. Pakottaminen epämieluisaan, kannustamattomaan ja julkisesti väheksyttyyn työhön pelkona sosiaaliturvan heikkeneminen turhauttaa. Hyvää tarkoittava työnantaja voi joutua työttömyystilastojen lumesiivouksen maksumieheksi.

Kansalaisia kannustetaan yhä enemmän käyttämään verkkopalveluja, osallistumaan ja kommentoimaan. Säästöt lähipalvelujen siirtämisestä verkkoon lankeavat maksuun yhteiskunnan jollain toisella kassalla.

Samalla kun poliittinen kielemme muuttuu yhä teknisemmäksi ja järjestelmäratkaisukeskeisemmäksi, verkkokeskustelupalstoilla puhe lyhenee ja huutomerkkien määrä kasvaa.

Vähättelemällä tai mitätöimällä ongelmia huutomerkkien takana enemmistön hyvinvointiin viitaten, rakennetaan kokkoa sytyttäjää odottaen. Vaaraa ei oteta todesta, vaikka esimerkiksi nuorten miesten syrjäytyminen todettiin maamme sisäisen turvallisuuden suurimmaksi uhkaksi jo pari vuotta sitten.

Tiukasti raamitettu ja härkäpäisesti ajettu hallitusohjelma on kuin markkinatalousversio entisajan Neuvostoliiton viisivuotissuunnitelmataloudesta. Kun muuta annettavaa ei enää ole, hädänalaisia ilahduttamaan lähetetään kansantanssiryhmä.

Selvää on, että uhkauksiin on puututtava. Parhaiten se onnistunee kuuntelemalla. Joskus voisi myös pohtia asioiden todellista uutisarvoa.