Raimo Piirainen

Kirjoituksia

Tiedote: Valtionyhtiöiden johtajien ahneus vie työpaikat Suomesta

SDP:n kansanedustaja Raimo Piirainen moittii valtionyhtiöiden yritysjohtoa ahneudesta. Piiraisen mukaan useat valtionyhtiöt ovat viime vuosina julkistaneet kulukuureja, joilla haetaan liiketoimintoihin lisää kannattavuutta.

Viimeisimpänä Konepajayhtiö Metso on ilmoittanut vähentävänsä Suomesta toistasataa työpaikkaa ja siirtää tuotantoa Portugaliin.

– Kannattavien toimintojen siirtämistä Suomen ulkopuolelle ei voi perustella muulla kuin Metson johdon ahneudella, Piirainen jyrähtää.

– Kun johtajien palkkaus kytketään yrityksen liikevoittoon, se houkuttaa johtajia hakemaan liiketulosta arveluttavilla keinoilla. Yksi nähty keino on siirtää työpaikat Suomen ulkopuolelle halvempiin maihin. Toimintojen siirron yksi tarkoitus on, että liiketulosta jahtaavat johtajat voittavat lisäbonuksia ja suomalaiset työntekijät häviävät työpaikkansa, Piirainen toteaa.

– Olisi toivottavaa, että valtionyhtiöiden ohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr.) olisi tehtäviensä tasalla ja puolustaisi suomalaisten työntekijöiden työpaikkoja yritysjohdon ahneudelta, vaatii Piirainen.