Raimo Piirainen

Kirjoituksia

Töitä nuorille!

Viime vuosina ovat talouden nopeat suhdannevaihtelut, elinkeinoelämän rakennemuutokset, työmarkkinoiden korkeat osaamisvaatimukset sekä kiihtyvä kilpailu työmarkkinoilla kasvattaneet nuorisotyöttömyyttä. Nämä tekijät yhdessä ovat vaikeuttaneet erityisesti nuorten työelämään kiinnittymistä.

Nuoret työttömät ovat nyt hallituksen erityisen huolen kohde ja hallitus on sitoutunut vahvasti nuorten koulutus- ja työpolun rakentamiseen. Tässä onnistuminen on hallituksen tärkein työllisyyspoliittinen hanke tällä vaalikaudella. Nuorisotyöttömyyden torjunta on yhteiskunnalle sijoitus ja nuorelle mahdollisimman varhainen työkokemus on erityisen tärkeää. Yhteiskunnan on kiinnitettävä erityistä huomiota nuorten ja vastavalmistuneiden työllistymiseen ja työkokemukseen. On myös syytä huomioida, että on monia aloja, joilla nuoren on valmistuakseen suoritettava pakollinen työharjoittelu.

On yhteiskunnan etu pyrkiä siihen, että nuorten tulevaisuudelle tarjotaan parhaat mahdolliset eväät. Tutkimusten mukaan jo muutaman kuukauden työttömyys saattaa saada aikaan peruuttamattomia ongelmia. Nuoren työttömyydestä seuraa helposti syrjäytymisen kierre, jonka lasku on nuorelle raskas ja yhteiskunnalle kallis. Jokainen syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle vähintään miljoona euroa.

Hallituksen ratkaisu nuorisotyöttömyyden torjuntaan on nuorten yhteiskuntatakuu. Takuun toteutus on edistynyt suunnitellusti ja 15.3.2012 yhteiskuntatakuun työryhmä luovuttaa väliraporttinsa. Työministeri Lauri Ihalaisen (sd) mukaan yhteiskuntatakuun toteutuminen edellyttää laajaa kansallista yhteistyötä. Nyt on kansallisten talkoiden paikka.

Toivelistalla on myös, että työmarkkinakeskusjärjestöt ottaisivat haasteen vastaan ja rakentaisivat edes määräaikaisen nuorten työllistämissopimuksen. Sen keskeinen idea olisi hakea työehtojärjestelmän periaatteita noudattaen uusia ideoita siihen, miten ensimmäisen työpaikan saamisen kynnystä voitaisiin madaltaa.

Olen jo aikaisemmin puuttunut oppisopimuskoulutuksen kehittämiseen (KK 1071/2009 vp.). Nyt nuorten työllistämissopimuksen osapuolet voisivat tehdä esityksiä siitä, miten oppisopimuskoulutusta voitaisiin kehittää erityisesti niitä nuoria varten, joilla ei ole toisen asteen tutkintoa. Voisiko esimerkiksi työnantajalle maksettava korvaus olla oppisopimusjakson alkupäässä suurempi ja ammattitaidon karttuessa korvaus voisi pienentyä?

Haastan nyt kainuulaisen elinkeinoelämän kansallisiin talkoisiin mukaan torjumaan nuorisotyöttömyyttä ja työnantajille annan tehtävän pohdittavaksi; Mitä tarvitaan, jotta kainuulaiset nuoret saisivat ensimmäisen työ- tai harjoittelupaikan tai kesätyön? Hallituksella on vahva tahto luoda uusia toimenpiteitä nuorten työllisyyden edistämiseksi ja kaikki esitykset ovat tervetulleita!

Kirjoitus on julkaistu Kainuun Sanomissa