Raimo Piirainen

Kirjoituksia

Valtioneuvoston toimivallan käyttäminen kuntien pakkoliitoksissa ongelmallinen

Valtioneuvostolla on ollut aiemmin voimassa olleiden kuntajakolakien perusteella oikeus päättää kuntien yhdistymisestä vastoin kunnan tahtoa vuoteen 1993 saakka, jos ”tärkeän yleisen edun on katsottu sitä vaativan”.

Vuosina 1946-1992 kuntaliitoksia toteutettiin tämän lain perusteella kaksikymmentä kertaa. Tätä taustaa vasten peilattuna, kysymys ei ole uudesta valtioneuvoston toimivallan laajentamisesta. Voimassa olevan kuntarakennelain mukaan valtioneuvostolla on oikeus päättää kuntien yhdistämisestä vastoin kunnanvaltuuston tahtoa kahdessa tapauksessa – kansanäänestyksen enemmistöpäätöksen perusteella sekä kriisikuntamenettelyn perusteella. Ilman kunnan suostumusta pakkoliitokseen voitaisiin ryhtyä myös, jos liitosta pidetään välttämättömänä alueen elinvoimaisuudelle. Tällöin lisäehtona on, että kansanäänestyksessä alueen kuntalaiset tukisivat hanketta. Toimivallan käyttö rajoitettaisiin tilanteisiin, joissa kuntarakennelain tavoitteet eivät ole toteutettavissa vapaaehtoisesti.

Tässä vaiheessa on tärkeää huomata, että hallitus ei ole vielä antanut lopullista esitystään pakkoliitoksista. Hallituksen esitys sisältää mielestäni vielä kipukohtia. Hallituksen esityksestä on tulkittavissa sen keskeisin tavoite: suurten kaupunkiseutujen elinvoimaisuus on Suomen pärjäämiseksi ja koko alueen asukkaiden palvelujen turvaamiseksi ratkaisevan tärkeä, jolloin kuntarakenteen on tuettava tätä tavoitetta.

Valtioneuvoston toimivallan lisäämistä ollaan rajoittamassa reunaehdoilla ja alueen asukkaiden enemmistön tahtotilaan sitomisella. Esityksen yksi keskeinen ongelma on seudulliset kansanäänestykset, joissa liitoksista lopullisesti päätettäisiin. Se on varmasti huono asia, jos naapurikunnan asukkaat päästetään ratkaisemaan kuntaliitos. Tämä olisi päinvastainen malli kuin on totuttu ajattelemaan kunnallisesta demokratiasta.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta joutuu puntaroimaan kunnallisen itsehallinnon ja toisaalta yhdenvertaisten peruspalvelujen turvaamisen vastakkainasetteluun liittyviä näkökohtia. Hallituksen esitys on siinä määrin luova, että ennalta ei pysty varmasti kukaan sanomaan mistä vedetään rajalinja siitä, mikä on mahdollista tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä ja mikä vaatisi perustuslainsäätämisjärjestystä. Näihin kysymyksiin perustuslakivaliokunta joutuu ottamaan kantaa. Mikäli alueellinen kansanäänestys olisi perustuslain vastainen, mielestäni koko pakkoliitoslaki säätöineen joutaa silloin romukoppaan.