Raimo Piirainen

Kirjoituksia

Valtiontaloutta ja kuntauudistusta

Valtion tulevien vuosien kehysneuvottelut on jo aloitettu, ja ensimmäinen kosketus kehyksiin otettiin menneellä viikolla. Hallitus käy sisällään jaakobinpainia menoista ja tuloista. Valtio ottaa tänäkin vuonna lisälainaa 6-7 miljardia euroa, ja Suomen vaihtotase on alijäämäinen. Näistä lähtökohdista katsottuna tilanne on nykytermiä käyttääkseni todella haasteellinen. Niin sanotut asiantuntijat ovat kahta eri mieltä toimenpiteistä, joita tulisi tehdä tämän vaalikauden aikana. Hallitus on jo sopinut hallitusohjelmaneuvotteluissa 2,5 miljardin sopeutustoimista. Summa muodostuu veronkorotuksista 1,25 mrd ja menoleikkauksista 1,25 mrd.

Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi on esittänyt voimakasta menojen leikkausta. Valtiovarainministeriön ylin virkamies Raimo Sailas on esittänyt jopa 5 mrd:n lisäsopeuttamistarvetta. Muutamat kansantaloustieteilijät vastaavasti ovat aivan eri linjalla. He ovat esittäneet korkeintaan 2-2,5 mrd:n sopeuttamistarvetta. Verojakin joudutaan nostamaan, mutta kohdennetaan veronkorotukset suurituloisten osalle, niin kuin valtiovarainministeri Urpilainen on esittänyt. Ennen kaikkea heidän mielestään tulisi panostaa kasvuun ja työllisyyteen.

Yhtenä hyvä kohteena he mainitsevat infrahankkeiden eteenpäin jouduttamisen. Itse olen samalla linjalla kansantaloustieteilijöiden kanssa. Meillä on Kainuussa ja Pohjois-Suomessa hyviä valmiita liikennehankkeita, joita voitaisiin jouduttaa eteenpäin työllisyysmielessä.

Kuntauudistus on herättänyt suuria tunteita keskustapuolueen riveissä ja kuntauudistuksen järkiperusteet ovat jääneet politikoinnin jalkoihin. Kainuun Sanomissa 18.2 julkaistut Timo Korhosen, Mari Kiviniemen ja Tapani Töllin mielipidekirjoitukset ovat esimerkki tästä keskustavaikuttajien politikoinnin tarpeesta. Sen sijaan haluan kiittää Kainuun Sanomissa julkaistuja eläkkeellä olevien Kajaanin sivistysjohtajan Risto Brunoun ja pankinjohtaja Kari Sissalan mielipidekirjoituksia, joissa on tunnistettu kuntauudistusten todelliset tarpeet toimenpiteineen, eikä kuntauudistusta ole lähestytty läpitunkevista poliittisista tarpeista.

Kun hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) esitteli kuntauudistuksen lähtökohdat ja perusteet, erehtyi hän nostamaan esille tilastot työssäkäyntialueista ja asioimissuunnista, jotka jo pian karttaharjoituksiksi nimettiin. Esityksen tarkoituksena oli havainnollistaa ja arvioida ihmisten tulevaisuuden liikkumisen tarvetta ja tästä esityksestä keskustapuolue otti perustan kuntauudistuksen vastustukselleen.

Kuntauudistuksen kannalta on paikallaan tarkastella keskustapuolueen kahdeksan vuoden hallituskautta. Vuosina 2003–2007 oli kuntaministerinä Hannes Manninen (kesk.) ja hänen aikanaan valmisteltiin laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta, jossa todetaan 9.2.2007 hyväksytyssä esityksessä seuraavaa: ”1 § Lain tarkoitus: Lain tavoitteena on elinvoimainen ja toimintakykyinen sekä eheä kuntarakenne. 4 § Keinot: Kuntarakennetta vahvistetaan yhdistämällä kuntia ja liittämällä osia kunnista toisiin kuntiin. 5 § Kunnan tulee muodostua työssäkäyntialueesta tai muusta sellaisesta toiminnallisesta kokonaisuudesta, jolla on taloudelliset ja henkilöstövoimavaroihin perustuvat edellytykset vastata palveluiden järjestämisestä ja rahoituksesta.”

Myös seuraava kuntaministeri Mari Kiviniemi (kesk.) jatkoi kuntauudistusta edeltäjänsä Hannes Mannisen linjalla. Paras-hankkeen tavoitteet olivat täysin samat kuin Kataisen hallituksen nyt julkaisemat tavoitteet, lain sisältö ei nimeä muuttamalla muuksi muutu. Tätä itse lakiin kirjaamaansa ja tarpeelliseksi toteamaansa kuntauudistusta keskustapuolue on nyt asettunut populistisesti vastustamaan.

Kirjoitus on julkaistu Kainuun Sanomissa