Raimo Piirainen

Kirjoituksia

Vappupuhe Kajaanissa

Hyvät toverit, ystävät, kuulijat

Hyvää suomalaisen työnjuhlapäivää!

Puolueiden uusien kannatusmittaustulosten mukaan SDP:n kannatus on maaliskuusta noussut liki kaksi prosenttiyksikköä, ollen sunnuntaina saatujen mittausten mukaan 19,1%. Kannatuksen kasvu juontaa vastuullisesta ja oikeudenmukaisesta politiikasta. Perussuomalaisten kannatus sitä vastoin näyttää valuneen välimeren rantahiekkaan. Suomalaiset arvostavat vastuullista ja oikeudenmukaista politiikkaa. Tässä haastavassa taloustilanteessa hallitus on tehnyt ratkaisuja, joiden koetaan olevan oikeudenmukaisia. Pienituloisten verotus ei kiristy ja työttömyysturvaan saatiin merkittävä 120 euron korotus. Sitä vastoin suurituloisten verotusta kiristetään ja suuriin perintöihin tulee perintöveron osalta korotus. Työllisyystilannekin näyttää Kainuussa olevan maan kärkiluokkaa, toki tehtävää vielä on. Toisaalta, joillakin aloilla on jo työvoimapula ja sen eteen tullaan tekemään töitä, eväät ovat jo olemassa. Ei muuta kuin ryhdytään toimeen.

Kohtuullisuus on ollut perinteisiä suomalaisia arvoja. Meillä ollaan oltu terveellä tavalla nöyriä ja samalla kovin työteliäitä. Jäntevin kourin tehdystä työstä on annettu kiitos. Keskinäinen luottamus on tasa-arvoisessa yhteiskunnassa ollut vahvaa, kun on puhallettu yhteen hiileen. Yhteisvastuun tunne on ollut vahva, kun tavoite pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta on ollut kirkas. Ahne kapitalismi on kuitenkin onnistunut nakertamaan tätä kestävää pohjaa viimevuosina. Oman edun tavoittelu, läpinäkymättömyys, suoranainen ahneus ja väärinkäytökset ovat vallanneet yhteiskuntaa. Raha ensin ja ihminen vasta sen jälkeen -ajattelu on vahvistunut. Yhteisöllisyydessä on se voima jolla Suomi tullaan nostamaan uudelle kasvuntielle.

Tänä keväänä maan hallitus istui ja teki päätöksiä maan talouden vakauttamiseksi. Velaksi emme voi elää, sen Kreikantie on näyttänyt. Suomessa talouden vakauttamista ohjaa nyt päätösten oikeudenmukaisuus.  Tästä kiitokset kuuluvat SDP:n viime vaalien äänestäjille. Vaaleissa Työn ja Oikeudenmukaisuuden linja voitti ja Suomen suunta on nyt käännetty parempaan päin. Suomi on eurooppalaisen uuden ajan kynnyksellä ja jokaisen maan on itse muurattava omat peruskivensä kestävälle pohjalle. Suomi on tässä tien näyttäjä. Nyt on ratkaistu millaisin painotuksin tulevaisuuden Suomea rakennetaan. Tehtävää riittää kaikille, nyt tarvitaan yhteistyötä yli puoluerajojen, yhteiskuntavastuun kantavia yrityksiä ja samaan suuntaan soutajia. SDP kantaa vastuunsa ja on osaltaan viitoittanut Suomelle uuden oikeudenmukaisemman suunnan.

Hyvät kuulijat, puhdas ympäristö on meidän kaikkien oikeus

Suomalainen kaivostoiminta elää vahvaa nousukautta. Kaivosyhtiöstä on tullut kasvaessaan merkittäviä toimijoita, joilla täytyy olla toiminnastaan yhteiskunta- ja ympäristövastuu. Kaivosalan täytyy lunastaa ehtonsa ja saada ympäristölupien lisäksi laaja yhteiskunnallinen hyväksyntä. Kaivosten on pystyttävä elämään sopusoinnussa paikallisten asukkaiden ja ympäristön kanssa, sekä huolehtimaan työntekijöiden työturvallisuudesta.

Ympäristöystävällistä kaivosta ei ole olemassakaan. Lähtökohtana pitää olla, että kaivokset aiheuttavat mahdollisimman vähän haittaa ympäristölle. Näissä toimissa ei ole vielä onnistunut Talvivaara. Talvivaaran ympäristöhaitat ovat olleet kainuulaisten aistittavissa lähialueen kivipölynä, Kajaaniin asti yltäneissä hajuhaitoissa ja vesistöissä tapahtuneina muutoksina. Kaivostoiminnan aiheuttamat ympäristöhaitat eivät ole yksistään haitta kansalaisille, se on haitta myös matkailuelinkeinolle, mikä on Kainuussa hyvässä kasvussa. Pohjois-Suomen tulevaisuus näyttäisi elinkeinorakenteen osalta painottuvan tulevaisuudessa juuri näin kahteen toimialaan, kaivostoimintaan ja matkailuun. Siksi on tärkeää tarttua heti rautaisella otteella kaivostoiminnan ympäristöhaittoihin ja ympäristön vaikutusten arviointi on tehtävä huolella.

Eivät kaivoksen ympäristöasiat näin huonolla tolalla saa olla. Talvivaaran aloittaessa toivottiin parasta ja iloittiin siitä, että Kainuun syrjäalue sai talouteensa piristysruiskeen. Talouden intressien edelle ovat kuitenkin vyöryneet yhtiön aiheuttamat ympäristöhaitat, jotka on nyt torjuttava määrätietoisesti. Tämä on meidän kaikkien oikeus. Ympäristöpainajaisen estämiseksi Talvivaara on ryhtynyt uusiin investointeihin ja yhtiön tilaamalta vedenpuhdistuslaitteistolta odotetaan paljon. Toivon todella, että Talvivaara onnistuu tässä, menetetty luottamus saadaan takaisin vain näkyvillä tuntuvilla ja mitatuilla tuloksilla.

Hyvät kuulijat

Edellisen hallituksen kuntaministeri Mari Kiviniemi uudisti lainsäädäntöä valtion aluehallinnossa ns. ALKU-hankkeella. Elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskukset yhdistettiin yhdeksi Ely-keskukseksi. SDP suunnalta jo epäiltiin yhteistyön toimivuutta käytännössä, siksi vastustimme aluehallintolain voimaansaattamista viimekaudella. Nyt valtiovarainministeriön kuntaosasto selvittää onko elinkeinotoimen painoarvo suurempi kuin ympäristöpuolen. Epäilyjä on noussut ympäristövalvonnan heikkenemisestä ja osin myös työsuojeluresurssien riittävyydestä joka on myös tarkastelun kohteena.

Hyvät Toverit

Tulevissa kunnallisvaaleissa puhutaan palveluiden laadusta, saatavuudesta, mutta myös niiden hinnasta ja järjestämistavoista. On tärkeää saada palvelut silloin, kun niitä tarvitsee. On myös tärkeää, että ne ovat laadukkaita. Samalla niiden pitää olla veronmaksajalle myös hinnaltaan kohtuulliset tuottaa.

Me sosialidemokraatit olemme perinteisesti puolustaneet julkista palvelutuotantoa. Niin teemme nytkin. Julkiset palvelut pitävät yhteiskunnan eheänä, tukevat elinkeinoelämää ja työllisyyttä, estävät syrjäytymistä sekä tuovat turvallisuutta. Pääosa palveluista tuotetaan kuntien toimesta, näin pitää olla myös jatkossa. Suomen kuntarakennetta ja kuntien tapaa toimia uudistetaan. Kyse on palveluiden turvaamisesta. Samalla kuntademokratiaan osallistuminen on tehtävä ihmisille helpommaksi. Toisaalta julkisten palvelujen käyttäjien oikeuksia kuluttajina on syytä vahvistaa. Peruspalvelut on järjestettävä mahdollisimman lähellä asukasta. Alueiden välistä epätasa-arvoa on vähennettävä. Niin suurten keskusten kuin pienten kylien asukkaiden on saatava ihmisarvoisen vanhuuden tai vastuullisen varhaiskasvatuksen palvelut reiluilla ehdoilla.

Hallitusohjelmassa rautatieliikenteen kehittäminen ja investoinnit saivat oikeansuuntaisen painotuksen. En kuitenkaan ryhdy vesittämään ministeri Kyllösen puhetta, päinvastoin totean yhteistyön sujuneen liikenneministeri Kyllösen, kuin myös viestintä ministeri Kiurun kanssa todella hyvässä hengessä liikenne- ja viestintävaliokunnan suuntaan ja jatkuu varmaan eteenkinpäin.

Toivotan Teidät kaikki tervetulleeksi Kapj:n ja työväen puolueiden yhteiseen vappujuhlaan!